tiistai 16. tammikuuta 2018

Savuinen aamunavaus: BBQ-brunssi



Pidemmän aikaa olen halunnut tehdä BBQ-brunssin ja nyt se tuli vihdoin tehtyä. Tein tästä kuitenkin pykälää kevyemmän version eli grillattua lihaa ei ollut valtavasti. Keskityin useaan eri ruokalajiin, koska halusin saada todella monipuolisen kattauksen. Tässä on nyt koko repertuaari kirjoitettuna, osa kokonaisuuksista voi olla jo tuttuja aikaisemmista kirjoitteluista mutta kootusti nyt kaikki tässä. Poikkeuksellisesti tein sisällysluettelon blogiin, koska tämä on verrattain pitkä.

Alla lista mitä pöydästä löytyi, kaikki ovat itse tehtyjä. Monen annoksen valmistaminen pitää aloittaa jo edellisenä päivänä ja muutama itsestäänselvyys esim. mehut, jugurtit, hedelmät, sämpylät, kinkku eivät ole tähän kirjattu.

Menu
  1. Grillattu sisäpaisti
  2. Paahdettu ananas
  3. Täytetty tomaatti
  4. Savustettu pekoni
  5. Savustettu papupata
  6. Grillatut puikulaperunat
  7. BBQ-kirjolohisalaatti tsatsikistalla
  8. BBQ-kirjolohi
  9. Perunasalaatti
  10. Täytetty persikka
  11. Broilerin paistia ilmakuivatussa kinkussa jalopenon kera


Grillattu sisäpaisi

Tämä tehtiin jo edellisenä päivänä. Brunssiin riittää hyvin kilon kokoinen paisti. Koita katsoa paketista, että liha olisi mahdollisimman yhtenäinen ilman kalvoja. Lihatiskistä näet lihan laadun paremman, joten kannattaa hakea sieltä, vaikka maksaisikin vähän enemmän. Valmistele grilli n. 150 asteen lämpöön, ajoin tämän lihan vähän kovemmalla lämmöllä kuin normaalisti low and slow tyyliin. Ota liha n. tuntia ennen grillausta lämpimään. Hiero n. 20g poppamiehen slow food -rubia paistin pintaan. Grillaa sen jälkeen suoralla tulella jokaista sivua niin, että pinnat menevät kiinni. Siirrä liha sen jälkeen epäsuoralle tulelle. Minä laitoin poikkeuksellisesti omenapuun palasia savua tuomaan, vaikka kyseessä oli nauta. Voitelin muutaman kerran paistia grillauksen aikana, tämä varmistaa kosteuden tässäkin lämpötilassa. Voit käyttää flankille tekemääni soosia tai sitten esim. Poppamiehen Kansas Cityä. Aikaa kului tunnin verran, ota paisti pois, kun sisälämpötila on 60 astetta. Laita paisti tämän jälkeen vielä vartiksi folioon. Anna lihan jäähtyä ja sitten jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää, tokihan siitä muutama siivu pitää maistaa ennen sitä….



Ananas

Ota tuore ananas ja pilko se noin 2x2 sentin paloiksi. Laita palat vuokaan, jos sinulla on vihanneskori niin käytä sitä. Laita päälle juoksevaa hunajaa muutamia ”noroja”. Grillissä on hyvä olla noin 200 astetta lämpöä, grillaa ananasta ensin epäsuoralla tulella niin, että saadaan pieni savunmaku. Tämän jälkeen suoralla tulella hetken aikaa, ehkä n. 10 min. Sekoittele ananaksia muutaman kerran, älä päästä pehmenemään liikaa. Grillauksen jälkeen taas muutama noro hunajaa ja sekoittele. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Tarvitset tähän Ananaksen ja juoksevaa hunajaa



Täytetty tomaatti

Täytetty tomaatti on aika harvinainen vieras BBQ-pöydässä. Hanki tomaatiksi joko pihvitomaatteja tai jämäköitä terttutomaatteja, joita minulla oli käytössä. Tee ensin täyte

Täyte:

puolikas purkki tonnikalaa (öljyssä)
100 g raejuustoa
1 dl silputtua rucolaa
puolikas punasipuli
mustapippuria

Anna täytteen maustua hetken aikaa, tätä ei kuitenkaan kannata kovin paljon aikaisemmin tehdä, ettei pääse vettymään.

Leikkaa tomaateilta ”hattu” pois ja koverra ne tyhjiksi. Laita koverretut tomaatit grilliin epäsuoralle tulelle. Tavoite on saada hivenen grillin makua tomaatteihin. Varo pitämästä liian pitkään, ettei tomaatit lässähdä. Kun olet ottanut tomaatit grillistä anna niiden jäähtyä käden lämpöiseksi, tämä ne tässä vaiheessa. Tomaatit ovat valmiita tarjoiltavaksi




Savustettu pekoni

Tämä onkin helppo tehdä. Tee foliosta sen kokoinen alusta, että pekonit mahtuvat hyvin vierekkäin. Tarkoitus ei ole pitää pekoneita suoralla tulella, joten foliota voi hyvin käyttää. Valmistele grilli n. 200 asteeseen ja epäsuoraan tuleen. Laita pekonit grilliin ja haluamasi puun palanen tuomaan savua. Käytin tässä taas omenapuuta. Pekoniksi valitsin Snellmannin ylikypsän pekonin, se on huomattavasti parempaa kuin ns. perinteiset ohuet raakasiivut. Aikaa grillaukseen kului n. 10 minuuttia.



Papupata

Papupataa on tullut tehtyä useamman kerran, joten monilla blogini lukjoille varsin tuttu. Padan valmistaminen kestää aika pitkään, joten tämäkin kannattaa tehdä edellisenä päivän ja vain lämmittää brunssiaamuna grillissä. Tällä kertaa vaihdoin oluen. Hain nyt vähän makeampaa ja tomaattisempaa lopputulemaa, koska pata on tarjolla aamupäivällä. Puolita määrät, jos haluat tehdä vähemmän.

Tarvitset:

2 prk Valkoisia papuja tomaattiliemessä
2 prk Kidney papuja chililiemessä
Kaksi punasipulia
1 prk tomaattipyreettä
½ Poppamiehen Chili Con carnea
5 valkosipulin kynttä puristettuna
1,5 dl Thunder Chief olutta (tai muuta IPAa)

Laita kaikki ainekset grillin kestävään pataan ja sekoita. Valmistele savustin tai grilli epäsuoraan tuleen, haemme nyt aika mietoa lämpöä n. 120-150 astetta. Laita pata grilliin tai savustimeen avonaisena ja grillin hiilille savustuspala. Minä käytin Hikkorya, jotta saadaan syvä savu. Laita sitten grillin kansi kiinni. Käy sekoittelemassa n. puolen tunnin välein, kun pata on alkanut vähän kiehua. Kun pata alkaa olla selvästi paksumpaa, laita kansi päälle. Varmista välillä, ettei ruoka ala ottaa padan pohjaan kiinni, lisää nestettä tarvittaessa. Valmistaminen kestää noin neljä tuntia, joten älä turhaan kiirehdi.



Grillatut puikulaperunat

Vartaassa grillatut puikulaperunat ovat aivan ehdoton brunssipöydän anti. Niin helppoa ja niin hyvää. Tarvitset tähän sopivan määrän perunoita, varaa 2-3 perunaa henkilö kohden. Pujota peruna vartaisiin ja voitele ne ruokaöljyn ja Poppamiehen all in one -rub seoksella. Valmistele grilli n. 150 asteeseen ja grillaa peruna epäsuoralla tulella. Aikaa tähän kuluu n. 45 minuuttia. Jos haluat tehdä nämä nopeasti niin voi lämmittää puikulat valmiiksi mikroaaltouunissa ja pujota sen jälkeen vartaisiin. Näin tehdessä grillaa peruna suoralla tulella ja voitele muutaman kerran ettei peruna pala ja siten kuiva.



Lohisalaatti

BBQ-kirjolohisalaatti tzatziki-kastikkeella olikin sitten tuoreempi tuttavuus. Kastike kannattaa valmistaa etukäteen mutta kokoa salaatti vasta hetki ennen kuin tarjoilut. Lähdetään tekemään:

Tarvitset kastikkeeseen

100 g turkkilaista jogurttia
0,5 dl silputtua tilliä
0,25 tl kuivattua minttua
1 murskattu valkosipulinkynsi
0,5 tl juoksevaa hunajaa
ripaus mustaapippuria ja suolaa
100 g raastettu kurkku

Valuta kurkusta raastamisen jälkeen nestettä pois ettei kastikkeesta tule liian vetistä. Raastamisen sijaan voit käyttää esim. Tupperwaren minipikakokkia, joka ei mössää kurkkua niin pahasti. Kun olet saanut ylimääräiset nesteet kurkusta pois sekoita kaikki ainekset. Laita sitten jääkaappiin maustumaan siihen hetkeen, kun kokoat salaatin.

Kun tulee aika koota salaatti tarvitse siihen vain

puoli ruukkua friseesalaattia
puoli ruukkua jäävuorisalaattia
Haluamasi määrän BBQ-kirjolohta

Katso BBQ-kirjolohen osalta, miten se tehdään. Ajoita kalan tekeminen niin, että saat jäähdytettyä tähän tulevan osan. Kuumaa kalaa ei salaatinlehtien sekaan kannata laittaa. Kun olet saanut jäähdytettyä sopivan määrän ja puristeltua sen salaatin lehtien sekaan, laita kastike jääkaapista mukaan. Sekoita hyvin ja tarjoile.



BBQ-kirjolohi

Tämä kirjolohi on meidän perheen suosikkeja, jopa lapsille maistuu ja se on jo paljon. Näin valinta brunssipöytää oli aika helppo.

Tarvitset:

1 kg kirjolohi
puolikas sitruuna
Kotigastronomin grill a fish -mauste

Tee kalalle foliosta sopivan kokoinen alusta. Kalaa ei grillata suoralla tulella, joten foliota voi käyttää turvallisesti. Laita kala folion päälle ja pyyhi se talouspaperilla. Nypi tässä vaiheessa kalasta ruodot, jos siinä niitä on. Purista nyt puolikkaasta sitruunasta nesteet kalan päälle. Ripottele sitten kalamauste päälle, käytin taas tuttua ja turvallista Kotigastronomin Grill a Fish -maustetta. Tämän jälkeen kala grilliin epäsuoralle tulelle. Grillin lämpötila on hyvä olla 150-200 välillä. Vahdi ettei kala pääse kuivaksi. Lämpötilan on hyvä olla n. 50 astetta. Kun mennään tätä kuumemmaksi kala kuivaa vauhdikkaasti ja valkuaisaineet tulevat ulos. Kala on sitten ylikypsää.

Kun kala on valmis ota siitä haluamasi määrä salaattiin ja jäähdytä nopeasti. Näin talvisaikaan se on helppoa, kun voi osan viedä pihalle jäähtymään. Jäähtymisen jälkeen murskaa jäähtynyt osa salaattiin.



Valkosipulinen perunasalaatti

Tokihan perunasalaatti pitää itse tehdä, jotta tietää saavansa hyvää. Perunasalaatin teko on melkoisen helppoa, joten ei muuta kuin tekemään!

Tarvitset:

10 kiinteää perunaa
2 kpl granny Smith -omenaa
2 kpl maustekurkkua
½ punasipuli
150 g majoneesia (Hellmans)
1,5 dl kermaviiliä
0,75 dl creme fraichea
2 rkl sinappia: vihreä aura
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl suolaa ja sokeria
4 valkosipulia
1 tl omenasiiderietikkaa

Valitset kymmenkunta kiinteää perunaa. Keitä ne kuorineen ja anna jäähtyä. Tee jäähtymisen aikana kastike, aloita pilkkomalla kurkku, omena, punasipuli ja valkosipulit. Sekoita sen jälkeen kaikki ainekset – paitsi perunat jotka ovat jäähtymässä. Kun perunat ovat jäähtyneet hyvin, voit kuoria ne. Pitko perunat haluamasi kokoisiksi paloiksi ja sekoita muiden aineisten joukkoon. Laita perunasalaatti sitten maustumaan, mitä pidempään maltat sen antaa olla, sen parempi siitä tulee. Eli tämäkin kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä maustumaan.



Tonnikalalla täytetty persikka

Kyllä vain! Persikka ja tonnikala ovat hyviä kavereita.

Tarvitset:

Kuusi persikkaa (puolikkaita omassa mehussa)
½  purkkia tonnikalaa öljyssä
½ purkkia ruohosipulituorejuustoa
¼ tl suola
½ sitruuna

Tee ensimmäiseksi tahna valmiiksi. Valuta tonnikalasta öljyä mahdollisimman paljon pois. Sekoita se sen jälkeen tuorejuuston, suolan ja sitruunasta puristetun mehun kanssa. Laita jääkaappiin maustumaan. Lähellä H-hetkeä laita "nökäre" täytettä persikan kiven monttuun, voit myös kovertaa monttua vähän isommaksi niin saat täytettä enemmän.

Ilmakuivattuun kinkkuun kiedotut broilerinpaistileikkeet jalopenolla

Tässä on taas yksi meidän yksinkertaisista hiteistä, joskin nyt laitetiin pikkusen enemmän makua.

Tarvitset:

Broilerin paistileike
Ilmakuivattu kinkku
Medium jalopeno

Leikkaa broilerin paistileikkeistä parin sentin siivuja. Leikkaa jalopenosta ”renkuloita” ja laita broilerin päälle. Kiedo sitten broilerin jalopenon kera ilmakuivattuun kinkkuun. Valmistele grilli suoraan tuleen ja grillaa ”sormet”suoralla tulella. Nämä kestävät hyvin grillausta, kinkku pitää broilerin kosteuden hyvin sisällä. Sitten kuumana tarjolle!


Lopuksi

Tässä oli varsin iso kattaus BBQ-brunssille. Ison osan voit kuitenkin tehdä jo edellisenä päivänä, joten aamuun ei ihan valtavasti jää tekemistä. Tätä kokonaisuutta on sitten helppo muokata poistamalla ja lisäämällä ruokia. Toivottavasti sait kuitenkin ideoita mitä voisi tehdä ja alat kehittämään brunssia omannäköisemmäksi.



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Flankkia lautaselle!



Tästä saat ideaa todella maukkaaseen BBQ-ruokaan, jossa päätähtenä flank (tunnetaan myös nimellä kuve). Lautaselta löytyy grillissä tehty BBQ-soosi (voi tehdä myös uunissa), paahdetut vihannekset, uunissa tehdyt lohkoperunat, itse tehty valkosipulimajoneesi ja kaiken kruununa flank-pihvi, joka mureudessaan hakee vertaistaan. Valmistelu pitää aloittaa viimeistään neljä tuntia ennen ruokailua.
Ensimmäisenä BBQ-soosin kimppuun. Voit laittaa grillin kuumaksi / uunin lämpiämään (haetaan n. 150 asteen lämpöä) ja aloittaa soosin valmistelun. Grilli valmistellaan epäsuoraan tuleen. Minä käytin valurautaista kattilaa mutta mikä tahansa kovan kuumuuden kestävä astia toimii.

BBQ-SOOSI

Laitoin soosiin (mättömestareiden ohjetta mukaillen):



1,25 dl ketsuppia
0,8 dl fariinisokeria
1,5 dl coca cola - normaali
0,25 dl tummaa siirappia
140 g paseerattua tomaattia
1 rkl omenasiiderietikkaa
0,5 rkl hienoa merisuolaa
0,5 rkl sinappijauhetta
0,5 rkl worchestershire kastiketta
3 valkosipulia
1/2 sipuli
0,5 rkl paprikajauhetta
1/2 fenkoli
0,5 rkl chilijauhetta
1 rkl jaloviinaa

Hienonna sipuli, valkosipuli ja fenkoli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Laita sitten kaikki ainekset astiaan ja grilliin/uuniin. Jos käytät uunia ja haluat savunmakua, laita sekaan 1 tl nestemäistä savua. Grillissä lisää kaksi kertaa suuria savustuspaloja (mesquite tai hicory) suoraan briketeille/hiilille tai kaasugrillissä käytä savustuslaatikkoa. Anna seoksen kiehua n. kolme tuntia, lisäillen vettä ja sekoittaen välillä. Idea on ettei se pääse palamaan pohjaan. Ota seos pois ja jauha sitä vielä sauvasekoittimella, jotta rakenteesta tulee mahdollisimman samettinen. Sitten vaan takaisin lämpöön tunniksi. Mitä pidempään pystyt pitää soosin kuumassa, sen parempi.



VALKOSIPULIMAJONEESI
Tässä välissä voi tehdä valkosipulimajoneesin maustumaan. Pääset katsomaan ohjeen tästä.

PAAHDETUT VIHANNEKSET


Paahdettuihin vihanneksiin on oiva apuväline vihanneskori. Meillä korista löytyy aina raitajuuri, keltajuuri, porkkana, sipuli, valkosipuli ja lanttu. Pilko ne pieniksi soiroiksi ja pyöräytä vähän öljyä ja suolaa sekaan. Sitten grilliin epäsuoralle tulelle. Jos käytössäsi on yksi grilli, voit siirtää sieltä soosin uuniin jatkamaan maustumista. Paahtaminen ottaa aikaa n. 40 minuuttia, muista sekoitella vihanneksia välillä niin eivät pääse palamaan. Voit myös tarvittaessa lisätä vähän öljyä.

LOHKOPERUNAT



Colombo on valikoitunut meille lohkoperunakäyttöön. Meidän viisi henkiselle perheelle valmistetaan yksi pussillinen (1kg) perunaa. Pese perunat hyvin ja leikkaa ne lohkoiksi. Tee mausteseos ja sekoita se lohkoihin.

Mausteseos:

0,5 dl ruokaöljyä
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
suolaa

Tämän jälkeen perunat puoleksi tunniksi uuniin kiertoilmalle 200 astetta. Kypsyyden voit varmistaa kokeilemalla esim. hammastikulla onko peruna pehmeä.

FLANK


Sitten päätähteen joka onkin yksi helpoimmista. Haasteellista on löytää kunnon lihaa ja vältä ehdottomasti valmismarinoituja lankkupihvejä. Ota pihvi lämpimään puolisentuntia ennen grillausta. Valmistele grilli suoraan tuleen ja nyt haetaan n. 200-250 asteen kuumuutta. Kun grilli on kuuma laita pihvi ritilälle. Grillaa n. 5 minuuttia / puoli. Pyöritä pihvin päälle myllystä suolaa ja pippuria. Muita mausteita et tarvitse. Tällä ajalla pihvi jää hienosti mediumiksi. Muista grillata kansi kiinni! Kun pihvi on valmis laita se lautaselle folion alle vetäytymään hetkeksi. Leikkaa se sitten siivuiksi tarjoilua varten.



NYT SYÖMÄÄN!

Projekti on ollut pitkä mutta tämä kyllä palkitsee. Sitten vain kaikki lautaselle ja ääntä kohti!